Hiihto on hieno laji.

Kävin hiihtämässä ekaa kertaa tänä talvena (joo vasta nyt..) ja huomasin ilokseni taas, että se on oikeesti kivaa. Okei okei, onhan se välillä raskasta ja tuntuu, ettei jaksais loppuun asti, mut kyllä aina jostain löytyy voimia jatkaa kotiin asti.

Siis mä en ees osaa kuvailla kuinka rentouttava laji hiihto on. Rentouttava silloin, kun menee yksin ja sellasta vauhtia, että kykenee etenemään. Jos sulla on joku kaveri, kun hiihdät, ni kyllä mä ainenki oon huomannu, että ei se enää ookaan niin hienoa. Aina, ihan missä lajissa vaan, jos on joku kaveri messissä alkaa aina "kilpailla" ihan huomaamatta. Tai ehkä oon vaa ite sen verran kilpailuhenkinen, että se tulee vaan alitajunnasta, pitää olla parempi tai nopeempi ku se toinen.

Nii siis takasin hiihtoon.. Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta sanonpa silti, että kun tuolla vedät perinteistä keskellä valkeita lumikinoksia, ni kyllä siinä stressaavampikin ihminen rentoutuu. Ei tarvi ajatella mitään, kun iloisesti sivakoi aurinkoisella säällä ja ehkä jopa kuuntelee musiikkia samalla. Voi että miten idyllistä. :]

Ja siis pointti oli, että lapset rakkaat hiihtäkää! Saa liikuntaa, stressi vähenee, saa muuta ajateltavaa, voi olla yksin ja silti samalla tehä jotain mielekästä. Hahah, tää kuulostaa joltain hurmokselliselta hiihtovalmentajalta, joka on tullu johonki ala-asteelle aivopesemään pieniä koululaisia hiihdon ihmeelliseen maailmaan. Mutta ei se mitään, jatketaan samaa latua!

 

See ya.